Tuntuu että yrittäminen on huono asia. Se tähtää vaan siihen johonkin määränpäähän, jollon kaikki ennen sitä menee pelkäks suorittamiseks, ja se on huono asia.  Se myös tappaa luovuuden ja estää hetkessä elämisen ja itsensä kuuntelemisen. Ei kuuntele itteensä, kun keskittyy vaan siihen yrittämiseen. Ei muista kuunnella. Se on hankalaa. Liian helposti kaikki menee vaan yrittämiseks, ja sitten menee huonosti. Alunperin kivat asiat menettää hohtonsa. Ja sitten harhautuu. Itsensä kuunteleminenkin menee kyllä helposti överiks. Miettii että haluaa jotain, ja sitten alkaakin tietosesti tekeen asian eteen jotain, jolloin se juttu vaan jää päälle ja tuleekin taas tehtyä asioita mitkä ei sitten tunnukkaan hyvältä. Mitkä aluks on tuntunu hyviltä, mutta kun asettaa tietosen määränpään ja pyrkii sinne, ei se enää oo hyvä juttu. Menee väärin asiat. Suunnitelmattomuus on hyvä asia. Sitä on vaan vaikee pitää yllä. Heti alkaa tekeen viikkosuunnitelmia että sillon sitä ja sillon sitä, eikä rentouttavat asiat enää ookkaan rentouttavia. Kun siitä tulee suorittamista. Miten tääkin asia voi nyt olla näin pirun vaikee?