Koko elämänsä on elänyt ylihallitsevan äidin kanssa, joka on syöttänyt mielipiteensä ehdottomina totuuksina. Muita vaihtoehtoja ei tullut mieleenkään harkita, kun ne oli haukuttu niin lyttyyn. Kaikki harratukset on vanhempien valitsemia. Mun tapauksessa myös koulut. Ja tavarat. Tavallaan sain ite valita, mutta aivopesun ja manipulaation ja suostuttelun takia on tehnyt asiat niin kun äiti on sanonut. En ole siis itse valinnut mitään. En siis voi luottaa menneeseen eläämääni, että sieltä löytyisi elämäni suunta. Kaikki vaihtoehdot ovatkin avoinna. Voin olla mitä vaan. Äidin luona ja koko suvussa muutenkin tärkeimmät asiat ovat olleet urheilu, terveys ja korkea koulutus. Mun tilanteessa kaikkien mielestä matemaattinen ala. Mistä tiedän mikä on suhteeni taiteeseen, kulttuuriin ja muutenkin työhön? En ole saanut tutustua niihin tähän asti. Ei tutustutettu sellaisiis asioihin. Musiikinkuuntelun olen saanut itse valita. Mutta instrumenttia en. Instrumentti on se soitin mitä isä soitti, ja mikä oli meillä jo valmiiksi. Ei kysytty mitä soitinta itse haluan soittaa. En edes ajatellut muita vaihtoehtoja. Urut ei siis ole minun soitin, mut on vaan laitettu soittaan sitä. Haluaisin soittaa rumpuja. Ja oikeasti pidin enemmän jalkapallosta ja jääkiekosta kuin suunnistuksesta, mutta en uskaltanut valita niitä. Suunnistus tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta, mietin silloinkin järjellä enkä tunteella. Ja niin ajattelen edelleen. Itsensä kuunteleminen on yllättävän vaikeaa, aina se kääntyy järjen puolelle. Tunnen kovasti vetoa taiteeseen ja musiikkiin, vaikka en ole niitä juuri harrastanut. Mistä se johtuu? Vetääkö jokin uusi vain puoleensa, vai olenko oikeasti taitelijaihmisiä? Mitä jos en ole hyvä taiteissa, mutta haluaisin silti sille alalle? Fysiikan opiskelun pariin päädyin, koska se oli sujunut aina hyvin. Äiti on hokenut koko elämän sitä että olen niin matemaattisesti lahjakas, ja mummi on niin tyhmä että otttaa samat mielipiteet. Mulle on siis aina hoettu että siinä olen hyvä. Sen takia sitä piti aina omana juttuna. En ole kiinnostunut siitä missä olisin hyvä, ja olen kiinnostunut sellaisesta mitä en osaa. Mitä silloin pitäisi tehdä? Mistä löydän itseni? Voin olla mitä vaan. Mikään ei tunnu sen paremmalta kuin mikään muukaan. Kaikki tuntuu yhtä huonolta. Voin itse tietoisesti päättää mitä olen, ja sitten taas päättää muuta. Mutta mistä tiedän mikä on MINULLE oikea suunta? Tietääkö sen kun se löytyy? Vai pitääkö vain elää yleisten, hyvien kaavojen mukaan? Opiskella, urheilla, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin ja herätä aikaisin. Onko se sitten oikein ratkaisu jos ei mikään tunnu oikealta? Tavallinen, säännöllinen ja kunnollinen elämä on tylsää. Epämäräisempi elämä taas levotonta. Jotain puuttuu, vaikka minkälaista elämää yrittäisi. Miksi? Mistä se puuttuva osa löytyy?