Kirjoitan nyt näkemykseni rakkaudesta ja parisuhteista. Tilanteesta, kun on tullut jätetyksi tai torjutuksi. Ihmisiä voi rakastaa, vaikka niitä ei saisikaan “omaksi”. Pitää keskittyä puhtaaseen rakkauteen, varsinkin silloin, kun toiselta ei saa vastakaikua. Toista ihmistä ei voi muuttaa, eikä toisen rakkauteen vaikuttaa. On tavallaan oma valinta, meneekö tämän maailman tasolle epätoivoon vai näkeekö asian universaalina, suurena rakkautena, joka yltää niin korkealle ettei enää voi olla hymyilemättä. Paistattele rauhassa vaaleanpunaisessa virrassa, joka puskee niin korkealle, ettei paluuta epätoivoon ole. Maailmankaikkeus järjestää asiat siten kuin niiden pitää olla. Turha jäädä kiinni mihinkään, kun voi mennä eteenpäin, kevyesti, luottaen elämään. Keskity siis rakkauteen, buustaa sitä ja anna mennä. Ei se ole matonalle lakaisemista, ei todellakaan. Rakkauden kieltäminehän se vasta matonalle lakaisemista onkin.